lauantai 4. helmikuuta 2017

Tom of Finland -musikaali

Keskiviikkona kävimme ystäväni kanssa katsomassa
Turun kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalin.


En ollut varma mitä odottaa, mutta siitä olen varma,
että kokemus oli melkoinen.
Nautin joka hetkestä!


En ole koskaan nähnyt vastaavaa lavastusta.
Se yllätti yhä uudestaan.
Kuvassa oleva tukki oli kohtauksessa
jossa miehet laskivat koskea,
yläosattomissa tietenkin :D


Lavastuksissa oli käytetty myös 
Touko Laaksosen omaa taidetta.







Pääsin blogiyhteistyönä jo aiemmin tutustumaan 
musikaalin lavasteisiin ja tuotantoon.
Samassa tilanteessa pääsimme 
katsomaan musikaalin harjoituksia.
Kohtaus jonka näimme
sai viimeistään minussa kipinän, että tuotos on ehdottomasti nähtävä!



Kokonaisuutena täysi kymppi!
Uskomattoman nerokas ja yllättävä lavastus.
Laulujen sanoitukset vaikuttivat röyhkeydellä
ja kiertelemättömällä huumorilla.
Musiikki sai uppoamaan tunnelmaan!


Vieläkin ihan fiiliksissä!
Menkää tekin kokemaan ja nauttimaan!

Sieltä saa myös näitä äärimmäisen
kauniita ja maistuvia leivoksia,
joiden toteutus on sekin mietitty loppuun asti,
sillä sisällä on aiheeseen sopiva yllätys ;)

Teatteriterveisin Tiina














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti