keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Jääkarhupaita

Takaisin sorvin ääreen :)

Taas on vierähtänyt tovi viime postauksesta, mutta kokoajan jotain valmistuu :)
Tämänkin projektin aloitin jo ennen joulua, mutta koska olen
huono tekemään pääntietä niin sen valmistuminen on venynyt
kun en viitsinyt tarttua purkuriin.





Koska suosin kierrättämistä ostin E:lle ensimmäisen vaatteen uutena
vasta hänen ollessaan puolivuotias.
Sekin siitä syystä, etten Lindexillä voinut vastustaa näitä jääkarhu-housuja <3
Siellä oli myös asuun sopiva hurmaava jääkarhupaita, mutta siinä vaiheessa iski 
pihiys koska "sen voi tehdä itsekin" :)




Alkuun laitoin toiselle olkapäälle napit,
mutta pääntie oli siitä huolimatta liian pieni vaikka sen mittasinkin.
Lopuksi vain purin napit pois ja suurensin pääntietä.
 Resori ei siltikään asettunut niin hyvin kuin olisi voinut mutta se kelpasi
meille. (Ärsytti enkä jaksanut enää vääntää sen kanssa)



Jääkarhun pään ja korvat tein huonekalukankaasta 
joka oli ihanteellista aplikoitavaa.
Mannankylän versiossa korvat jätettiin
leikkisästi hörölleen :)
Kuono, nenä ja silmät on tehty tekonahasta.


Meidän pieni "ananastukka" on kasvanut
jo hurjasti ja istua pönöttää jo varmasti.
Hän myös liikkuu ryömimällä jo hurjaa vauhtia :)

mukavaa viikonjatkoa :)

-Tiina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti