sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Supernopeat kerhotossut kierrätysmateriaalista + OHJE




B:n kerhotossut oli käynyt pieneksi ja ajattelin kokeilla tehdä itse uudet.
Se olikin yllättävän helppoa, ja niistä tuli oikein istuvat ja toimivat :)


Ostin B:n ensimmäiset kerhotossut pari vuotta sitten kirpparilta.
Malli oli erittäin kiva ja tein niistä kaavat jotka suurensin sopivaan mittaan.
Muutkin kuin K-extran mainokset käyvät kaavapaperiksi :D


Olen säästänyt vanhan keinonahkalaukun josta on kahva hajonnut.
Se kävi erinomaisesti tähän projektiin.
Lisäksi keinonahan nurja puoli oli pehmeä jolloin tossu 
on mukava vaikka paljasta jalkaa vasten.


Jäljensin kaavat keinonahalle.
Kaikkiin muihin jätin leikatessa noin puolen sentin saumavarat
paitsi kuminauhakujaan sekä kantapääkappaleiden etuosiin.


Tässä siis yhden tossun kappaleet.
Tossun osien lisäksi leikkasin vielä tummemmasta keinonahasta 
tähden koristeeksi.


Ompelun aloitin kiinnittämällä
tähden päälikappaleeseen.


Koristeen kiinnittämisen jälkeen päälikappaleet ommellaan yhteen tossusuulta.
Asetin kappaleet niin, että miehustaksi tuli keinonahan oikea puoli
ja vuoriksi tuli keinonahan nurja puoli.


Sitten tossunsuu huolitellaan kääntämällä nurjat vastakkain ja 
tikkaamalla reunasta.


Tämän jälkeen kiinnitin kuminauhakujan kantapääkappaleeseen.


Kun kuminauhakuja oli paikoillaan kiinnitin takakappaleen
pohjaan oikeat puolet vastakkain.


Seuraavaksi ommellaan vielä etukappale pohjaan
oikeat puolet vastakkain.
Etukappaleen vuoriin leikataan reiät kuminauhaa varten.
(jos tossut ompelee tavallisesta kankaasta,
kannattaa reiät tehdä jo alkuvauheessa
ja huolitella kujan ympärys napinreikätekniikalla, 
jottei reiät lähde purkaantumaan.)


Lopuksi tossu  käännetään oikein päin ja kuminauha
pujotetaan kuminauhakujiin.
Kuminauhan liitoskohdan vedin kuminauhakujan sisään.


Ja valmista tuli!
Ajattelin lisätä pohjiin vielä liukuesteliimaa,
mutta kotona kun tossuja testasimme laminaattilattialla
ne pitivät tosi hyvin ja koin ylimääräiset liukuesteet tarpeettomiksi.
Pohjassa siis ulkopuolella keinonahka.


Viikko 38!
Perjantaina otimme masukuvia Juuson kanssa.
Hienoja niistä tuli,
vaikka en itseäni kovin kuvaukselliseksi
tällä hetkellä tunne.
Onneksi on keinot ottaa kivoja muistokuvia
ilman, että jokainen raskausarpi
ja turvotukset näkyvät :)

Maltti meinaa loppua kesken,
isoveljensä syntyi 42+1
ja toive on kova josko pikkuinen saataisiin 
maailmaan hiukan aikaisemmin :)

-Tiina





perjantai 24. huhtikuuta 2015

Huh hulinaa, Bee 3 vee!


Nyt vasta sain kursittua postauksen kokoon viime viikonlopun 
3-vuotis synttärijuhlista. 
Meillä oli melkoinen viikonloppu:
Lauantaina oli sukulaisten kutsut
ja sunnuntaina ensimmäiset kaverisynttärit.
Tämän lisäksi Juuson veljet
olivat koko viikonlopun auttamassa talon maalauksessa.


Askartelut olin aloittanut jo hyvissä ajoin.
Seinässä olevista hyrristä piti tulla
lapsille kotiinvietävät tuulihyrrät,
mutta emme saaneet niitä mitenkään järkevästi naulattua
keppiin niin, että ne olisivat vielä pyörineet kauniisti.
Niinpä niistä tuli koristeet.
Niitä varten päälystin pahvia puhelinliuettelon
karttasivuilla, ja liimasin hyrräksi :)
Niistä tuli niin söpösiä, etten 
raaskinut heittää roskiin 
vaan laitoin molempien lastenhuoneiden 
seinille hyrriä :)




Pahvisen vintage-henkisen lintuhäkin ostin Confetista.
Se menee näppärästi kasaan säilytystä
varten ja on kuitenkin niin paksua ja kiiltävää
pahvia, että kestää useammat juhlat ja pinnat voi pyyhkiä.

Lasten mukeja varten vaivasin taas ystävääni ruikuttamalla
häneltä pilttipurkkeja, tällä kertaa maxikokoisia.
Tämän idean löysin pinterestistä, 
ihanan näköisiä, sekä mahtava tapa kierrättää noita kirottuja lasipurkkeja!
Niistä tuli supersöpöjä ja ovat muunneltavissa eri
teemoihin sopiviksi.
Itse laitoin purkit jemmaan ensi vuotta silmällä pitäen.



Kakkuja olin suunnitellut jo useamman viikon
ja hakenut ideoita pinterestistä.
Sanovat, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty,
pätee noihin ei-syötäviin kakunkoristeisiin
jotka askartelin jo ennakkoon,
kaikki muu menikin sitten sujuvasti pieleen.
Loppuviikosta otin järjettömän kakkupohja savotan
ja jostain syystä pohjien laatu vaihteli valtavasti.
Molempien päivien kakut alkoivat mennä pieleen jo
täyttämisvaiheessa.
Lopputulokset oli sitten sitä luokkaa, 
että paljon marenkeja ja tomusokeria peittämään rumimpia
kohtia ja rohkeasti tarjolle vaan :)

Täytteet sentään onnistui hyvin ja kakut maistuivat hyvältä.
Reseptit täytteisiin otin taas kinuskikissalta,
Lauantaina oli hopeatoffee-täyte
ja sunnuntaina dumlesuklaa-täyte.


Tässä sunnuntain versio jonka kokoaminen
alkoi sillä, että osa pohjista hajosi :)



Netistä löysin tulostettavia popcorn -rasioita.



Viime vuonna tein cakepopseja,
tänä vuonna päästin itseni hiukan helpommalla
ja vaihdoin kakut vaahtokarkkeihin.

Purkin tein viime kesänä valamalla betonia hillopurkkiin
ja laittamalla sisäkkäin hillopurkin kanssa kertakäyttömukin
koloa varten.
Lopuksi liimasin pitsinauhan reunaan.



Kuumailmapallo keksit tein murotaikinasta 
ja koristelin pikeerillä.
Melkoinen homma, mutta lopputulos on suloinen :)


Lisäksi meillä oli tarjolla Italialaisia jauhelihamuffinsseja
nekin kinuskikissan ohjeella,
sekä ruisnachoja katkaraputäytteellä.



Pieni päivänsankari oma taskulamppu kädessä.
Hän on niin innostunut "sähkölampuista"
joiksi hän itse taskulamppuja kutsuu,
että pyysimme hänelle synttärilahjaksi oman :)


Kioskileikkejä tulevan anopin kanssa ;)


Juhlien emäntä rupeaa olemaan sen verran turvonnut tapaus,
että tällainen kuvakulma on paras :D




Lastensynttäreiden kutsuvieraat olivat pääsääntöisesti niin 
pieniä, että meillä ei suuremmin ohjattua toimintaa ollut.
Lastenkutsut ei kuitenkaan ole mitään ilman ongintaa,
ja sitä varten olin virkannut vieraille palkinnot.
Tytöille rusettiponnarit ja pojille kuumailmapalloavaimenperät :)

Onginnan lisäksi olin askarrellut pinjatan.
Laitoin kaksi kerrosta sanomalehteä
vesiliima-seoksella ilmapallon päälle välissä kuivattaen.
Poistin pallon ja laitoin karkkeja sisälle.
Suljin reiän edelleen sanomalehdillä.
Maalasin pallon askartelumaaleilla.
Alunperin pinjatasta piti tulla kuumailmapallo,
mutta viikonlopun kiire aikataulu
vaati veronsa enkä ehtinyt tehdä palloon koria.

Hauska ohjelmanumero se oli jokatapauksessa.
Pieni B hakkasi palloa jääkiekkomailalla niin vimmatusti,
Lopuksi poika otti voiton pallosta ja riemua riitti 
kun koko juhlaväki pääsi herkkuja keräämään :)
Tämä otetaan ehdottomasti synttäriperinteeksi!
Tilaisuus oli niin jännittävä ettei siitä ole kuviakaan 
kun  minä videokuvasin ja Juuso avusti B:tä.

Molemmat synttärit sujuivat mukavasti.
Päivänsankari oli niin onnellinen kaikesta hulinasta, 
että olisi vielä maanantainakin pitänyt juhlat, mutta sovittiin,
että nyt pidetään pieni juhlatauko :)



Näin komeasti miesväki sai heilutettua pensseliä.
Melkein koko taloon ensimmäinen kerros harmaata
sekä puitteet saivat lisää valkoista.

Aiemmin seinät oli kerman väriset ja puitteet mustat.
80-luku sai siirtyä ja valitsimme 
seinän väriksi nykyaikaisemman harmaan 
ja puitteet tulee valkoiseksi.

Tulee niin ihanan selkeää,
paljon on hommaa ja koko ajan tulee lisää
(kirottu Pinterest!),
mutta en tiedä mukavempaa tapaa viettää aikaa
kuin hääräillä kotihommien parissa oman perheen kanssa!

-Tiina














tiistai 14. huhtikuuta 2015

Virkattu kehto

Tässä jokin aika sitten näin Vilkasta virkkausta 
-facebookryhmässä hurmaavan kehdon.
Kuva oli löydetty netistä ja ilmeisesti se oli valmistettu
macrame solmuilla.

Koska laskettu aikani on jo nurkan takana,
ei minulla ollut aikaa opetella uutta tekniikkaa,
joten päätin virkata saman tyylisen kehdon.





Virkkasin kehto-osan trikookuteesta.
Pohjan tein kiinteillä silmukoilla niin kauan
kunnes pohjan halkaisija oli 70 cm.

Kun pohja oli riittävän suuri lähdin virkkaamaan seiniä.
Tein käännöksen jälkeen kaksi kerrosta kiinteitä
ja aloitin kaksoispylväät.
Aina kaksi kaksoispylvästä ja kaksi ketjusilmukkaa vuorotellen.
Väliin tein kaksoispylväs kerroksen.

Juuso teki muovisesta vesiputkesta renkaan
 jonka virkkasin kiinteiden silmukoiden sisälle.

Ripustusköydet tein IKEAn purjekatoksen
ylijäämä köysistä.
Pyöritin ne toistensa ympäri ja solmin päät.
Rumat solmut piti saada piiloon,
ja muutenkin täytyi keksiä keino millä ripustaa kehto kattoon.
Päädyin tekemään munkin nyöriä kaksinkertaisesta trikookuteesta.
Sain solmut piiloon munkin nyörin sisälle,
ja jatkoin punomista kunnes köysi oli sopivan mittainen.
Nyörin päähän solmin ripustuslenkin.
Tämän nyörittämisen purin kolme kertaa sillä venymisvaraa
oli hankala arvioida.

En ollut köyden ulkonäköön vieläkään tyytyväinen
joten päädyin kieputtamaan sen ympärille koristenauhan.

Solmut hävisi munkin nyörin sisälle.


Koristenauha munkin nyörin ympärillä.
Koko komeus ripustettiin koukkuun, 
joka on ruuvattu katon koolauspuuhun.


Keinutimme kehdossa kahvakuulaa varmistaaksemme,
että lopputulos on turvallinen :)

Olen lopputulokseen supertyytyväinen!


tiistai 7. huhtikuuta 2015

Vauvan sänky ja huone valmiina!

Raskausviikko 35!
Odotus vähenee ja kaikki tarvittava tuntuu valmistuvan ajallaan :)

Minulla oli haaveena vanha rautainen pinnasänky,
sinnikkäästä metsästyksestä huolimatta sellaista ei valitettavasti löytynyt.
Sain ystävältäni IKEAn Hemvik-pinniksen.
Tykkään tästä mallista kovasti,
ja persoonallisuutta saatiin kun
painoin toiseen päätyyn omalla sabluunalla
söpön tekstin:

"Sanovat auringon nousevan idästä,
mutta meillä se nousee pinnasängystä."



Törmäsin tähän tekstiin Kaunis Pieni elämä -blogissa
silloin kun B oli pieni.
Oli silloin jo tarkoitus painaa teksti vaikka lakanaan,
en vaan saanut koskaan aikaiseksi,
no parempi myöhään :)



Ompelin meidän vanhasta lakanasta pussilakanan vauvalle.
Pitsinauhan lisäksi koristelin lakanan tekstillä:
"Twinkle, twinkle Little Star.
Do you know how loved you are?"



Peiton tein vuosien -87 ja -86 äitiyspakkauksien 
makuupusseista jo B:lle kun odotin häntä.
Minun ja Juuson äidit olivat säästäneet meidän vanhat
äitiyspakkausten makuupussit.
Koska minä en itse ottanut kummastakaan vauvasta äitiyspakkausta
ei minulla ollut peittoa valmiina.
Kurkkasin KELAn sivuilta äitiyspakkauksen peiton mitat, 
ja ompelin makuupussit peitoksi.



Vauvan huone valmistui sisustusta myöden!
Jos ihmettelette missä sänky on niin se on aluksi meidän
makuuhuoneessa yösyöttöjen helpottamiseksi :)


Vaatteet odottaa käyttäjäänsä.
Pian saisi alkaa pakkailemaan sairaalakassia, IIIK!


Seinän raidat on tehty maalaamalla.
Juuso kaiveli varastosta kaikki vanhat seinämaalien
jämät ja sekoitteli niistä ja valkoisesta sopivat sävyt.
Sitten hän teippasi raidat maalarin teipillä ja 
levitti maalin telalla.

Pienissä kehyksissä on vanhaa lahjapaperia
ja isoissa tapettia.


Sohvan alle virkkasin sängynaluslaatikot trikookuteesta.
Tarkoituksena olisi laittaa vielä nahasta kahvat etuseinään.
Näihin ei ole sen parempaa ohjetta, tein ne ihan sovittelemalla.

Minulla on jonkinlainen vihasuhde komeroihin, 
ja kun muutimme tähän kotiin
niin myimme kaikki komerot pois.
Tämän vuoksi on tullut keksittyä erilaisia säilytysratkaisuja :)
Ja olen huomannut, että kun säilytystila on vähissä
niin nurkkiin ei keräänny mitään ylimääräistä :)




Matot olen virkannut Asteri-maton ohjeella,
jätin vaan "muutaman" kerroksen tekemättä
niin sain söpöjä pikkumattoja :)

Valkoinen matto on hiukan kirjava, 
sillä sen kude on leikattu vanhoista vaatteista.



Seinän paksut raidat on tehty myös maalaamalla.


Katonrajassa on sekaisin IKEAn sekä itsetehtyjä
servetti -pompomeja.
Tarkoitus olisi vielä laittaa pompomien alle lippuviiri
johon tulee vauvan nimi :)


Korin virkkasin Molla Millsin ohjeella.

Tarkoitus on siirtää lastenhuoneen sohva leikkimökkiin siinä vaiheessa
kun vauva muuttaa sänkyineen omaan huoneeseensa,
mutta siihen asti mennään näillä.

Olen kovasti tyytyväinen huoneeseen.
 :)




Olimme menossa lukemaan iltasatua kun keksin
napata pikkupojasta kuvan tämä yöpuku päällä.
Se on tehty jo vuosi sitten, mutta
idea siinä on hauska.
Olen saanut joskus flanellisen pyjaman
kummeiltani joululahjaksi.
Se oli naisten kokoa M,
ja lieneekö kaapissa kutistunut, 
mutta se ei ollut mahtunut minulle enää moneen vuoteen.
En kuitenkaan raaskinut heittää sitä pois.
Kerran kaappeja siivotessa se tuli taas vastaan 
ja keksin jatkojalostaa siitä pyjaman B:lle.
Tein kaavat hänen omasta yökkäristä
ja vaihdoin housujen kuminauhan uuteen,
niin siitä tuli oikein söpönen :)


B:n synttäriviikonloppu lähestyy,
ja olen askarrellut puhelinluettelon karttasivuista
kuumailmapallo -teemaan sopivia
tuulihyrriä lapsille kotiinviemisiksi.
Vielä pitäisi naulata ne keppiin :)



Ja koukkukin on viuhunut entiseen tapaan.
Tällä kertaa olen virkannut myyntiin herkkukoreja :)

Mitä mieltä olette vauvan huoneesta?

Ihanaa alkanutta viikkoa <3
-Tiina